18.1.2016
Viikko sitten reissuun tuli hiukan uutta puhtia. Pyytelin lasteni isän velipuolta (eivät verisukulaisia) viemään mut paikalliseen secondhand shoppiin. Aattelin, että autokyydillä pääsis. No, nuori mies oli seuraavana päivänä tikkana paikalla, mutta autotta. Kierreltiin lähempänä puljuja, mutta paistinpannuja ei ollut missään, kuten ei kahvikeitintikään. Lämpöä oli palttiarallaa 40C, kun kaposilla ja sokkeloisilla kaduilla lampsittiin. Esikoinen, joka välttämättä halusi lähteä mukaan, oli lämpöhalvauksen partaalla. Pannuja ei siis löytynyt, joten ajattelimme, että odotamme, että pappapuoli voisi vapauttaa auton käyttöömme.
Siinä tuumailtuani hetken totesin, että olis varmaan parempi viedän lapset mereen. Käpsyttelimme sitten kuin onnellisempikin perhe yhdessä lähirannalle. Ja tiedättekö mitä?! Ihmeiden ihme! Olin pyyhkeellä loikoilemassa yhteen putkeen ehkä jopa kaikki 30min! Koska lapset viihtyivät setäpuolensa kanssa rantavedessä niin hyvin :D Wau! Työttömälle sedälle tais juuri löytyä homma, palkaksi saa mummon ja papan mukanaan tuoman puhelimen. Keskimmäinen totesi rannalta pois päin käpsyteltäessämme, että ”Äiti! Sä hymyilet ja naurat!” :D
Tuosta rantapäivästä kahden yön päästä totesin aamulla jalassani ja kädessäni muutaman moskiitonpureman tulehtuneen niin pahasti ja kurkkuni olleen jo reilun viikon verran niin kipeä, että päätin kääntyä pappapuolen puoleen, että josko saisin kyydin paikalliseen päivystykseen. No, setäpuolihan sieltä jälleen kurvasi apuihin. Muuten sairaalareissu meni oikein mallikkaasti, mutta rahamaatilla pysähdyksen yhteydessä auto sammahti niin, että auto jouduttiin työntämään käyntiin. Nyttemin se joudutaan tekemään lähes joka kerta.
Sairaalavisiitti oli kaikin puolin positiivinen kokemus. Kyseinen sairaala taitaa olla lähinnä varakkaampien paikallisten ja turistien käytössä. Rekisteröityminen sairaalaan maksoi n 25€ ja labrakokeet noin 20€. Huvittavaa oli se, kun virkailija pyysi nähdä passini niin hän vilaisi vain kantta ja määritti sen mukaan hinnan ;) Vastaanottava lääkäri oli oikein mukava ja nuhteli henkilökuntaa, kun labroineen jouduimme odottamaan 2h ennen kuin pääsin lääkärin pakeille! Just! Joskuskun Suomessakin pääsisi päivystyksessä niin nopeasti :D Sairaala muutenkin oli oikein siisti ja asiallisen näköinen. Meillä Suomessakin on huonomman oloisia sairaaloita. Mutta siis antibiootit ja burana-kuurin sain matkaani ja mätämollukat voi jo ihan hyvin.
Setäpuolesta on löytynyt myös oikein mukava seuralainen itselleni. Vaikka ikäeroa on ”väärinpäin” 12 vuotta, niin jollain tapaa ymmärämme toisiamme oikein hyvin ja yhdessä oleminen on todella helppoa. Kaksi nuorimmaista ovat suorastaan adoptoineet Lamin-sedän varaisäkseen täällä. Kuopus välillä nukahtelee Laminin syliin ja muutenkin nuorukaisella on aivan loistava ote lapsiin. Melkoisesti helpottaa meikäläisen taakkaa, jos ”Laminii” on lähettyvillä… Mitä tästä vielä seuraakaan ;D On myös huomattavasti helpompaa, jos ilman lapsia liikkuessani on mukanani herra-seuraa. Puhelinnumeron ja osoitteen kyselijöitä riittää väsymykseen asti...
Kulttuurierot töksähtää silmille hetkittäin ja välillä hiukan koomisestikin. Sairaalareissulta palatessamme Lamin-setä totesi, että näytän muuten ihan samalta kuin 7 vuotta sitten, kun tapasimme ensimmäisen kerran, mutta nyt minulla on kiloja vain vähän enemmän! Reps! :D Sanoin, että painan kyllä ihan saman verran kuin tuolloin, mutta kolme raskautta neljässä vuodessa on tehnyt tehtävänsä kropassani. Huvittavaa on myös se, kun sanoin pappapuolelle, että kuopukseni rakastaa hänen poikaansa (Laminia), mutta pelkää häntä. Tähän mummo, eli pappapuolen vaimo, tokaisi: ”Koska Papa Kambi on niin musta ja ruma!” Ja kaikki nauroi isoon ääneen. Its not a big deal! :D Täällä töksäytellään, mitä sylki suuhun tuo, mutta sanotaan myös niitä positiivisia asioita. Suomalaisena ”emmää ny mikään oo, enkä mää ny mitään osaa” -ihmisenä on jokseenkin hämmentävää kuunnella, kun puoli sukua kehuu yhteen ääneen, kun olen niiiiiiiiiiin kaunis! Ja pyhät pyssyt sentään, kun välillä innostun laittaan ripsaria ja kulmaväriä, niin johan kehuminen vasta yltyykin, ikään ja sukupuoleen katsomatta! Ei oikein pysty käsitteleen… Kehuminen on ihan välitöntä ja hyvin suoraa…
Nyttemmin, kun ollaan asetuttu ja tavat sekä systeemit alkaa olla tuttuja, niin mietin varovasti, että pitäskö samalla ehkä olla koko vuosi täällä… Mitään pakottavaa syytä paluuseen ei vielä ole, ja voi olla että taas vierähtää vuosia ennen kuin tänne päästään. Ainoa asia mikä mietityttää on kesä-lokakuussa oleva sadekausi moskiitoineen… Melko ainutlaatuinen tilaisuus tämä kuitenkin on. Vois melkein sanoa, että once in a lifetime…
Kummallista on se, että kun on rahat lopussa, niin loppuu kaikki muukin ja silloin sattuu jotain. Nyt on taas penninvenytysviikko menossa ja tietenkin loppui taas sähkö, puhelin ja moni muu asia… Blah! Mutta lämpöä ainakin riittää! Sanoisin että yli 35C paukkuu lähes päivittäin, noin perstuntumalla arvioituna… :D Yöt ovat myös lasten kanssa rauhoittuneet nyt, kun Laminii-setä kävi virittelemässä hyttysverkkoja… Kyllä tää tästä. Me like!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti