Kaapista ulos II

Toistuvan masennuksen vaikea masennusjakso ilman psykoottisia oireita, F33.2. Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus, F60.3. 

Siinä ne on. Elämääni ohjailevat möröt. Siihen lisätään Suomessa vielä diagnoosiluokituksen ulkopuolella oleva erityisherkkä persoonallisuus, joka kylläkään ei ole sairaus, vika tai itsehankittu vamma, vaan syntymäominaisuus. Piirre, joka on lahja ja kirous. Masennukseen taipuvaisena ja epävakaana persoonallisuutena, kun imet ympäriltäsi kaikkien sosiaalisten kontaktiesi sanattomat viestit, kehonkielen ja jännitteet, on paletti valmis. Suurimmaksi osaksi on helpompaa vain vetäytyä, erakoitua. Tällä hetkellä kaikennäköinen sanaton viestintä ympärillä on vain liikaa. 

Jos päätät lähteä päiväksi Isolle Kirkolle, tarvitset vähintään toisen päivän toipua siitä kaikesta ärsyketulvasta, johon siellä törmäät. Tarvitset täydellisen hiljaisuuden ja rauhan. Yökerhot, festarit tai muut massatapahtumat ja ostoskeskukset ruuhka-aikana ovat ärsyketsunami. Mielummin vältät niitä, valitset toisin, koska mielen ja aivojen toipumiseen voi mennä päiviä. 

No, sitten sulla on kolme vauhdikasta lasta. Ärsykettä ärsykkeen perään. Joku tarvitsee koko ajan jotain, jollain on pipi, jotakuta harmittaa, joku valittaa, pylly pitää pestä, itkua, kiljumista, rymyämistä, kolinaa, kilinää, kitinää. Mittalasi täyttyy päiväpäivältä vain enemmän. Välillä voit saada useamman päivän aikaa purkaa sitä, mutta kun sinusta tuntuu, että tarvisit siihen monta kuukautta! Haluaisit vain paeta. Jonnekin kauas ja lämpöiseen, hiljaiseen, kauniiseen ja rauhalliseen ja aivan yksin. Voisit olla helposti useamman viikon tuntematta edes ikävää. Kevyesti, edes sen suurempia omantunnontuskia. 

Mietit, että miten ihmeessä kävi näin? Mikä palikka putosi päästä, että piti tehdä kolme lasta aivan selkärangattoman miehen kanssa? Miksi yleensä tein lapset? Tämä oli virhe! Moka! Kun jo teini-ikäisestä asti tunsit, että sun ei pitäisi koskaan tehdä lapsia ja nyt niitä on kolme! Koska silloin jo tiesit, ettet olisi leikkivä, laulava ja lukeva äiti, joka askarteleepaskartelee joka juhlapyhä sukulaisille kortit. Kun tiesit, ettei susta ole sellaiseen, et jaksaisi. Jossain kohtaa yritit huijata itseäni ajatuksella, että "Kyllä minä sitten sitä ja tätä, kun mulla on lapset..." Ei, minussa ei niin suurta muutosta tapahtunut. 

Lähinnä kärsit siitä, kun mietit, että lasten kanssa pitäisi tehdä sitä ja tätä. Mutta kun ei huvita, ei kiinnosta, ei jaksa. Keväällä vielä suunnittelit, kuinka kesällä sitten käyt lasten kanssa päiväretkillä ja telttaretkellä, teillä on ihanaa ja lämminhenkistä yhdessä oloa. Lillallaa... Todellisuudessa koet ahdistusta siitä, että kun pitäisi sitä ja tätä, kun nekin kävi siellä ja täällä ja teki sitä ja tätä. Todellisuudessa se olisi sitä, että joku olisi poikkiteloin koko ajan! Olisi nälkä, pissahätä, harmitus, väärää mehua tai muuten vaan vituttais. Bussilla tai junalla roudaisit tunnin jos toisenkin mukeloita ja tavaroita hikipäässä jonnekin, toistaisit sitä samaa serviisiä mitä kotonakin, vain eri olosuhteissa. Kiinnostaako? Ei. Ei todellakaan! Olenko itsekäs? Olen. Ja en. Säästän meidän kaikkien hermoja. Ehkä.

Nautitko elämästäsi? Enpä juuri. Elämä on tällä hetkellä velvollisuuden hoitamista, jotenkuten. Olet tehnyt lapset, sun kuuluu hoitaa ne. Helpoimmasta päästä. Meillä on maksukanava, tabletti, läppäri ja pari puhelinta, joku voi tuijottaa jotain koko ajan ja olla hiljaa. Esikoinen voi mennä pariin naapuriin leikkimään. Ihanaa! Antakaa mun olla rauhassa. Itse mielummin pakenet myös somen maailmaan, kuin leikkisit barbileikkiä lastenhuoneen lattialla. Yök! Mielummin tyhjennät tiskikonetta, viikkaat vaatteita tai järkkään kaappeja. Haaveilet, että saisit elää jokusen vuoden yli eläkeiän, että sitten voisit toteuttaa haaveitasi, asua puolet vuodesta aina jossain muussa maassa... Olla rauhassa ja yksin. 

Jos oikein innostut, menette pihan grillille grillaamaan. Se on lasten mielestä tosi kivaa. Jos on lämmintä, voit
pumpata altaan pihaan ja täyttää sen. Jos oikein pinnistää, voisi sitä pari päiväretkeä tehdä, mutta sen jälkeen tarvitsen ehdotonta rauhaa. Meillä piti tänä kesänä olla joku kesäauto, mutta ei sitä nyt ole. Sillä olisi ollut hiukan helpompaa liikkua paikasta toiseen, ehkä tulisi lähdettyä jonnekin. Ehkä. On helppompaa syyttä olosuhteita, kuin itseäsi. 

Samalla mietit, että on elämäsi pahin epäonnistuminen, jos joku lapsistasi sairastuu psyykkisesti tai kärsii jotenkin henkisesti. Pelkäät sitä enemmän kuin mitään, koska sen olet halunnut välttää keinolla millä hyvänsä. Haluat katkaista sukupolvien kirouksen. Kärsit ennemmin itse tuplana kuin siirtäisit sitä lapsillesi. Silti tunnet epäonnistuvasti joka ikinen päivä. Taas huusit, otit liian kovakouraisesti kiinni, et ollut tarpeeksi johdonmukainen, et vienyt taisteluasi loppuun, vaan annoit periksi. Sanoit rumasti, et ollut lapselle läsnä. Joka ikinen ilta päätät, että huomenna olet parempi äiti. Ei sitä huomista ole vielä tullut. 

Luet perhetukikeskuksen yhteenvedosta, että "Äiti oli rajojen asettamisessa usein epäjohdonmukainen...tämä asetti lapset keskenään eriarvoiseen asemaan...Lasten tasapuolinen kohtelu oli siten vaillinaista... Kasvatus ei ollut säännönmukaista eikä lapsille ennakoitavaa. Konfliktitilanteissa äiti saattoi hermostua ja huutaa lapsille, eivätkä lapset tulleet kuulluksi, ymmärretyksi ja empaattisesti kohdatuksi. Tilanteiden loppuun vieminen ei ollut perheessä tapana."  Toivot, että joku olisi kertonut sinulle selvästi, mitä et kuullut, mitä et ymmärtänyt, missä empatia loppui, milloin olit lapsille epäreilu ja näyttänyt toisen tavan. Nyt jäät jälleen itseksesi arvailemaan, koska aina ei itse kaikkea näe. 

Yrität pinnistää ja pusertaa itsestäsi parhaasi. Silti tunnet järjetöntä epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunnetta. Haluaisit niin kovasti olla toisenlainen. Iloisempi, positiivisempi ja energisempi. Se kaikki energia menee kuitenkin siihen välttämättömyyksien pyörittämiseen. Ei siitä enää juuri retkille energiaa jää. Tunnet syyllisyyttä. On niin vaikeaa olla läsnä, kun koko ajan haluaisit olla jossain muualla. Silti nuo hymyilee, nauraa, leikkii, tanssii ja halaa. "Äiti on niin nätti". "Äiti on tärkeä kuin valo". "Love you". Silti meillä halataan, pussataan ja hellitellään jokaikinen päivä! Monta kertaa. Silti olisit valmis kuolemaan sekunnissa lapsesi puolesta. Silti tunnet epäonnistuvasi joka ikinen päivä. Yksin.

Vanhemmuus on aivan järjetön paradoksi.