23.1.2016
Aina ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa…?
Kuten aiemmin jo kerroinkin, niin silloin harvoin kun olen yksin liikkeellä, ei sitä rauhaa kuitenkaan kovin pitkään saa. Alku viikosta lampsin yksistäni hakemaan esikoista mummolasta ja jo aamupäivästä tuon noin 1.5km matkan varrella huutelijoita oli liikkeellä ainakin kaksi. Jälkimmäinen innostui oikein tivaamaan multa numeroa ja osoitetta, mutta lopulta antoi periksi, kun kerroin olevani reissussa kolme lapseni kanssa :D Huutelijat yleensä ottaen ovat kovin harmittomia, mutta aina ei vain jaksaisi.
Erityisen ikävältä tuntuu se, että nyt myös oma pilviveikkovahtimme on myös innostunut tyrkyttämään seuraansa. Eiliseen asti ihan sillain viattomasti vaan kysellyt lasten mentyä nukkumaan, että tarvitsenko seuraa, mutta eilen sitten lähti Janksilla hiukan lapasesta. Aloin saamaan tekstiviestejä (seksiviestejä?), joissa hän kertoi omaavansa kokemusta hieronnasta yms. ja että hänen kätensä ovat aina avoinna minulle. Rivien välistä kyllä pystyi ihan suorilta lukemaan, että hieronta olisi saanut hänen puolestaan johtaa myös johonkin aivan muuhun. Omasta mielestäni en ole antanut hänelle mitään syytä olettaa, että olisin kiinnostunut hänestä millään tavoin. Ilmeisesti myös esikoinen on huomannut vahdin tuppautumisen, koska haluaa aina tuuppia miestä ulos. Vahdilla kun on tapana marssia sisään ihan milloin vain, koputtelematta.
Itse koen tilanteen kovin kiusallisena, vaikka tänään aamulla kumpikin oli kuin ei mitään olisi tapahtunut. Juuri äsken hän kävi myös tyrkyttämässä seuraansa, mutta kohteliaasti pystyin väistämään läppärin ollessa sylissäni. No, jos tälläinen vielä jatkuu, niin sitten on otettava asia puheeksi… Not so nice… :/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti