Olen aina ollut läpeäni myöden jouluihminen. Aiemmin aloin suunnitella joulua jo viimeistään Isänpäivänä ja joulutällingit oli huushollissa jo viimeistään 1. joulukuuta, ensimmäiset lahjat ostettuna jo ihan viimeistään lokakuussa.
Moneen kertaan olen kuullut, että ihmiset alkoivat nauttia kunnolla joulusta vasta kun olivat saaneet lapset. Ihmettelin sitä ja odotin kovasti sitä jo raskausaikana: ensimmäistä joulua lapsen kanssa. Ennen lapsia olin vuosia joulut töissä ja yleensä vielä yövuorossa. Siinä oli oma tunnelmansa ja mukavat muistot on niistäkin jouluista jäänyt. Itseasiassa jäin ensimmäiselle äitiyslomalleni Tapaninpäivänä, kollegoiden kunniakujan saattelemana.
Muistan ensimmäisen anti-joulufiiliksen iskeneen 2004, joilloin silloinen poikaystäväni kyseenalaisti koko joulun. Hän lähinnä teki opintojaan peräkammarissa koko joulun, kun olimme vanhemmillani. En tarkalleen muista, mitä kaikkea hän sanoi, mutta innostukseni Joulusta hän tappoi useaksi vuodeksi. Sen jälkeen olinkin useamman Joulun töissä. Jouluinto teki comebackin 2008. En tiedä mistä se tuli, mutta tuli kuitenkin. Siinä meni kaksi joulua ennen lasta.
Nyttemmin jouluintoiluni on kokenut kovan alamäen. Viimeisinä jouluina rahat ovat olleet niin tiukalla, että jo sen takia on ollut stressi ja ahdistus. Tänäkin vuonna on, mutta on helpompaa, kun tiedän sen olevan väliaikaista. Tammikuussa helpottaa.
Mulle Joulussa tällä hetkellä riittää lasten riemu joululahjoista, lanttulaatikko ja kylmäsavulohi. Tänään tai huomenna olisi tarkoitus koristella koti, lasten mieliksi. Hyasintti on tuoksunut jo pari viikkoa ja joululaulutkin raikanneet saman verran. Tortut on leivottu, kohta on pipareiden vuoro. Mutta ei. Ei sitä samaa fiilistä vain ole. Vaikka yritän ajatella enemmän Joulun perimmäistä sanomaa ja tarkoitusta, sillä kun tänä päivänä on minulle enemmän merkitystä kuin aiemmin.
Jouluun pitäisi liittyä ilo, kiitollisuus ja riemu. Kaikilla se ei niin kuitenkaan ole, kuten joka vuosi lööpeistä saamme lukea. Monelle Joulu on tuskaisen pitkä kolme päivää. Itselläni Jouluna korostuu henkilökohtainen yksinäisyys. Saan mennä valmiiseen pöytään vanhemmilleni ja olen perheen ympäröimänä koko joulun, mutta rinnaltani puuttuu se kumppani, sielunkumppani. Se, jolle haluaisin tehdä erityisen Joulun ja se, joka haluaisi tehdä minulle erityisen Joulun.
Olen aina liittänyt mielessäni Jouluun romantiikan. Kullan kimalluksen ja arvokkaat lahjat rakkaimmalta ja rakkaimmalle, koskaan niitä kuitenkaan saamatta. Ex-mieheni yleensä osti jotain käytännöllistä kirpputorilta tai antoi työpaikaltaan saadut ilmaislahjat minulle. Miksi se sitten tekisi Joulusta ennemmän Joulun? Varmaankin siksi, että saisin tuntea olevani jollekin erityisin ja erityisen lahjan arvoinen. Itsekeskeistä, eikö? Mutta onko? Jouluna huomioidaan rakkaita ja Joulun sanomaan kuuluu erityisen huomion antaminen erityisille ihmisille. Niin kävi jo ensimmäisenä Jouluna, kun itämaan tietäjät toivat Jeesukselle arvolahjoja.
Siksi toivonkin, että jokainen lukijani huomioisi sitä kaikkein rakkainta ja erityisintä siinä rinnallaan jotenkin erityisesti tänä Jouluna. Että jokainen miettisi kohdallaan, että miten minä voisin tehdä hänen joulustaan paremman. Kerro hänelle, että hän on sinulle tärkeä ja erityinen. Kiitä häntä yhteisestä, menneestä vuodesta.. Sekun ei ole itsestään selvyys, että hän siinä on.
Hyvää Joulua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti