6.8.2016
Exällä on suunnaton tarve saada mut poliisin haltuun tai mielummin vielä vankilaan. Julkaisin edellisen kirjoitukseni myös eräällä suomi-afrikka-sivulla. Enpä sitten ajatellut nenääni pidemmälle, koska ilmeisesti nimeni perusteella joku/jotkut olivat tunnistaneet mieheni tekstistä. Tai jos ei nimen perusteella, niin sitten on ilmeisesti maine kiirinyt edelle ja teksti puhui puolestaan :D
No, tämä päivä alkoi sitten sillä, että sain puhelun eksältä ja hänen nyxältään. Eli siis naiselta, joka on ollut mukana elämässämme koko ajan, minun siitä tietämättä... Kunnianloukkaussyyte lähtee vireille kuulemma maanantaina. Sen kriteerit ei täyty, mutta eivätköhän he muutakin keksi.
Minua on uhattu eron jälkeen moneen otteeseen jo poliiseilla. Milloin kotirauhan rikkomisesta ja milloin häiriköinnistä. Kyse on ollut tekstiviesteistä ja sähköposteista, kertaakaan en ole heidän ovellaan ollut tms. Harmillista, että en ole itse viestejä säilyttänyt. Huonoimpina hetkinä sitä on tullut läheteltyä useampia viestejä peräkkäin, mutta ei nyt ihan poskettomasti kuitenkaan.
Exä nyt kuvittelee, että olen istunut täällä koko viikon ajattelemassa ja suremassa häntä. No, edellisen tekstin kirjoittamiseen meni pari tuntia ja se tuli aivan spontaanisti. Vapautuneesti ja vapauttaen. Kirjain kirjaimelta vapautti enemmän ja enemmän.
Kummallista tässä kaikessa on se, että mua on saatu kohdella kuin markan rättiä. Minuun pyyhittiin kengistä paskat sen suuremmin katumatta. Mutta nyt kun toin TOTUUDEN julki, se onkin sitten kunnianloukkaus. Minkä ihmeen kunnian? Mitä kunniaa sillä ihmisellä on jäljellä? Hävettääkö nykyistä puolisoa sen julkituleminen, millaisen ihmisen kanssa on päättänyt olla?
Ei, en halua exääni takaisin. Tässä ei ole kyse siitä, en palaisi entiseen, vaikka saisin sen lisäksi mijoonan! Ei, en halua vetää häntä lokaan, hän on ihan itse siitä pitänyt huolen. Kirjoitukseni tarkoituksena oli vapauttaa itseäni ja mahdollisesti antaa lohtua muille samassa tilanteessa oleville. Koska heitä on paljon. Olen sen saanut vuosien aikana huomata, kun samankaltaisissa ryhmissä naiset ovat melko avoimesti jakaneet omia kokemuksiaan ja yksityisviesteinä aikoinaan sain naisilta sellaisia tarinoita, että meidän juttu oli vielä ihan helppoa heinää. Huhhuh!
Itselläni ei ole mitään kynnystä kirjoittaa elämästäni. Minulla ei ole mitään hävettävää tai mitään, minkä väkisin haluaisin piilottaa. Tämä on elämää ja mitä kummallisempia asioita tapahtuu, yhdelle sun toiselle. Ennemminkin toivoisin, että kirjoitukseni antaisi rohkeutta myös muille kirjoittaa omista kokemuksistaan ja elämästään, koska sen kun tekee, niin saa pian huomata, että ei olekaan yksin elämänsä kanssa. Traumoissa ja ongelmissa velloessaan sitä aina luulee olevansa yksin, että kenelläkään ei ole samanlaista, ei yhtä noloa elämää. Mutta se on valhe. Vertaistuki on ihan parasta terapiaa, mitä kukaan voi saada!
Itse en ole koskaan ymmärtänyt sitäkään, miksi pitää pitää kulisseja yllä. Sorruin siihen itse vuosien ajan, koko liittoni ajan. Vain jokuset ihmiset tiesivät todellisesta elämästäni. Häpesin, häpesin, häpesin, koska suostuin sellaiseen elämään ja halusin viimeiseen asti uskoa, että kun tarpeeksi yritän ja odotan, saan palkintoni. Sen upean ja ihanan mieheni takaisin. Puolustin miestäni aina viimeiseen asti.
Jos saisin itse päättää ja tehdä sen, mitä vain itse haluaisin, haluaisin exäni lähtevän takaisin sinne mistä tuli. Mitään asiaa elämässäni en ole katunut niin paljon kuin sitä, että hänet tänne hommasin. En kadu sitä, että hänet tapasin, en sitä että meillä on lapsia, mutta sen, että tänne hänet maksoin ja järjestin. Mutta koska meillä on lapset, en kuitenkaan toivo hänen lähtevän, lasten takia. Lapset rakastavat isäänsä ja isänsä heitä. Isästä en puhu lapsille koskaan pahaa, mutta valitettavasti ovat sitä kuulleet puhuessani niin toisille. Nyttemmin varon sitäkin.
Mutta jännityksellä jään odottamaan, mitä tästä seuraa :D Sen ihmisen kanssa elämä ei ole koskaan tylsää ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti