22.2.2016
Kuukaudet muuttuivatkin viikoiksi… Tyttöjen koti-ikävä kasvaa expontentiaalisesti, joten on aika kaivaa kuvetta (lainata) ja hommata lennot kotiin. Halvimmat lennot osuu jo kolmen viikon päähän, talvilomien ja brittien kotiutumisen väliin. Huhtikuussa hinnat on selvästi kalliimmat ja toukokuulle paluuta ei voi jättää, koska poika täyttää alku kuussa 2v.
Reissu ei todellakaan ole ollut hermojen ja vartalon lepuutusta, vaan ennemminkin hermojen kiristelyä, pennin venyttämistä ja raivareita. Siitä huolimatta olen surumielinen. Itselläni ei olisi vielä mikään kiire kotiin, vaikka tylsää ajoittain onkin. Mietin kotona odottavia asioita ja tuntuu, että ihan justhan sieltä vasta lähdettiin. Paluu kuraan ja loskaan ei innosta lainkaan. Onneksi luonnon heräämiseen siellä ei ole enää kovin pitkä aika. Itse en henkisesti ole vielä valmis kotiin paluuseen ja tuntuu siltä, että tarvisin lomaa, että palautuisin tästä ”lomasta”.
Tuntuu, että kaiken hässäkän keskellä se loma ei oikein ehtinyt alkamaankaan. Ensimmäinen kuukausi meni totutteluun, asuntorumbaan ja rutiinien opetteluun. Sitten alkoi 3-4 viikon aika, jolloin nautin täällä olosta suunnattomasti ja mietin jo pidempään pysymistä. Pää oli suorastaan pilvissä, mutta ei pilvessä ;D Sitten rysähti oikein kunnolla ja jonkinnäköinen ahdistus iski päälle. Mummon ja papan lähdettyä reilut 2 viikoa sitten, lasten koti-ikävä pääsi oikein valloilleen. Eihän tässä siis mikään muu auta kuin varata lennot, kunhan saan tilaisuuden päästä nettiin sillain rauhakseen.
Täytyy toki tunnustaa, että tässä kaiken perhedraaman keskellä on saanut syväperehdytyksen takinkääntämisen saloihin. Eilen päiväseltään visiteerattiin taas mummolassa ja äkkiseltään voisi kuvitella, ettei mitään ole koskaan tapahtunut. Naapuritkin ottivat oikein avosylin vastaan. Yksi silitteli käsiäni ja toinen halasi oikein lujasti missjuuiden kera. Mikä sitten on totta ja mikä ei, sitä on kovin vaikea arvioida. Mutta nyt ymmärrän sen, miksi minua ja Laminia ei uskonut kukaan. Täällä kaikki valehtelee ja muuntelee totuutta siihen malliin, että ei sitä uskota kenenkään muunkaan olevan rehellinen. Mummo pitää oman huoneensa oven visusti lukossa, kun ei ole paikalla, vaikka koko muu perhe olisi ja ikkunoissa on kalterit kuin pahemmassakin paikassa. Muurit kiertää taloja ja muurien päällä on vähintään rikottua lasia pystyssä, ettei kukaan pääse yli. Kukaan ei luota kehenkään. Sitten ihmetellään Koto-Suomessa, kun nämä Elämämme Miähet Ahlikasta valehtelee, mitä sylki suuhun tuo, kun ongelmat alkaa. Kun ovat kasvaneet siihen, että se on ihan ok! Mitäs siinä ämmä skitsoot sit, hei! Kun mä olen ihan vankilassa täällä kotona! Olis ollut parempi jäädä vaan kotimaahan, olisin paljon enemmän pystynyt auttaan perhettä siellä! Jne…
23.2.2016
Nyt sitten ostin paluulennot Lontooseen. Siitä jatko pitää ostaa perjantaina, kun saan lisää rahaa itse. Haikea olo… :( Mutta josko tuo isäihminen pitäisi kesällä lomaa ja ottaisi osaksi aikaa lapset itselleen, niin minäpä hyppään uudelleen koneeseen ja reissaan tänne, YKSIN! Lo-mal-le! :) Haaveita pitää aina olla. Mutta kyllä tää reissu ny tyssäs vähän kuin siihen itteensä, mutta nyt on tultava, kun on hinnat kohdillaan ja kun tuo keskimmäinen neiti on niin reppana…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti