18.2.2016
Viime viikot ovat menneet lähinnä kotinurkissa. Viime viikolla vietettiin vielä pari allaspäivää vanhempiemme hotellilla, jossa tutustuimme todella mukavaan suomalaispariskuntaan. Viikonlopun tytöt olivat mummolassa, isoserkkunsa kävi heidät noutamassa ja palauttamassa. Yhteyttä mummolaan tai muuhun sukuun en pitänyt. Ex-anopin räätäli tosin toi teettämäni vaatteet. Minä kaadoitutin sitten pojan kanssa seiniä niskaan kotona. Lamin kävi, mutta jotenkaan olo ei siitä juurikaan helpottunut.
Viime viikolla tänne saapui kaveri, jonka kautta lähetin tavaroita kontissa edeltä tänne. Viimeinen lähettämäni kassikin saapui ja kaverini toi sen minulle ihan kotiovelle asti :) Oli outoa katsella tavaroita, jotka luovutin kaverille vain edellisenä päivänä ennen lähtöämme tänne. Ja haistella kotipesuaineen tuoksua. Kassissa oli vielä myös muutama tavara mummolaan.
Eilen sitten päätini ottaa härkää sarvista. Otin mummolaan menevät tavarat ja lapset mukaan ja marssittiin sinne, mitään etukäteen ilmoittelematta. Hiukan matkalla hermostutti. No, mummo ei ollut paikalla ja muu perhe otti minut vastaan ystävällisen varautuneesti. Siinä sitten hengailtiin jokunen tunti, lapset touhuili niin kuin ennenkin, itse selailin paluulentoja netistä ja jutustelin räätälin kanssa, joka toivotti minut ”highly” tervetulleeksi.
Mummo iltasella sitten kurvasti paikalle taksilla ja odotellessa tuntui siltä, kuin kaikki olisivat pidätelleet hengitystään. Mummohan sieltä ampaisi avosylin paikalle, halaili ja I miss youetteli oikein kunnolla! Oh, ja siinä turistiin, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kotiin kävelin jokseenkin typertynein tunnelmin. Edellisellä kerralla minua uhattiin poliiseilla ja nyt teeskenneltiin, että kaikki on aivan niin kuin ennenkin. Ja todelliset ajatuksen ovat kuitenkin aivan jotain muuta. Vahdille kerroin tapahtuneesta ja hän kertoi tälläisen toiminnan olevan täällä aivan normaalia. Just, just… Anopilla toki on hiukan paha nakki sen suhteen, kun minä lapset tänne toin ja tuon jatkossakin. Isä tuskin lapsia tänne kykenee ihan äkkiä tuomaan, ainakaan omilla rahoillaan. Ja ex-miniältä voi ehkä joskus liietä pieni rahalähetyskin…
Karua oli myös huomata se, mitä tämä lopulta aiheutti Laminille. Hän ei mummolaan ole enää tervetullut, vaikka siellä asuu hänen kaksi pikkusisarustaan. Hän on nyt osalle perhettään hylkiö. Asuu äitinsä luona ihan suht normaalia elämää ja käy tietokonekurssilla, mutta muuttaa kohta isänsä jo aiemmin vuokraamaan huoneeseen naapuriin. Mikä merkitys tällä muutolla sitten on, sitä en tiedä. Äidillään kun kuitenkin kai käy edelleen syömässä ja muutenkin asiansa hoitamassa. Mutta Lamin tässä menetti paljon enemmän kuin minä. Ja siitä tulen pitkään vielä kantamaan syyllisyyttä, koska minä tämän ”suhteen” rykäisin liikkeelle, vaikka toinen suorastaan yritti siihen asti vältellä.
Meikäläisittäin katsottuna asia on jokseenkin saanut kohtuuttomat mittasuhteet ja itsekin siihen kohtuuttomuuteen tunnemyllerryksissäni lähdin mukaan. Kun ajatellaan faktoja. Exän äiti on Laminin isän kolmas vaimo, siis jalkavaimo. Lamin on ollut noin 7v., kun isänsä nai exän äidin. Tämän jälkeen ”veljekset” ovat viettäneet aikaa yhdessä lähinnä viikonloppuisin ja loma-aikoina. Lamin muutti exän äidille jo lähes täysi-ikäisenä ja jakoi huoneen exän kanssa noin vuoden tai pari, kunnes exä lähti Suomeen. Että tällaiset veljekset… Mutta exän äiti on nyt sitten Lamininkin äiti ja Laminin kuuluu huomioida exän äitiä tulevaisuudessa kuulemma ihan yhtä paljon kuin biologista äitiäänkin. Hohhoh…
Itse olen Laminille sanonut, että ottaisin hänet avosylin Suomeen ja pitäisin hänestä huolta, jos joku muu keino kuin naimisiin meneminen löytyisi. Lamin saisi edes mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen ja minä saisin apua arjen pyörittämisessä. Kaverille totesinkin tänään rannalla, että on se jotenkin pöljää, että minä voin ottaa ja lentää tästä melkein minne vain haluan. Toiset sitten ovat täällä ihan jumissa. Joo joo, nehän tulis muuten kaikki sinne. Ja tulisivat myös suurin osa nopeasti takaisin, kun ei tarvitsisi siirtymiseen vaimoa, lapsia jne, joita on sitten himpun verran vaikeampi jättää ”onnelaan”, jos/kun polte takas kotiin iskee.
Tytöt ovat viime päivinä puhuneet enemmän kodista ja kotiin palaamisesta. Itselle viikonloppuna tuli viesti korkeammalta, että nyt olisi hiljalleen aika palailla kotiin. Lentoja olen nyt jokusen päivän selaillut ja Eurooppaan täältä tuntuisi pääsevän ensi kuussa suht huokeasti, mutta homma tyssää jatkolentoon kotimaahan. Täytyy jatkaa kyttäilyjä… Niin ja ne rahatkin pitäs jostain nykiä… Tämä on nyt vaan nähty. Hipot jää edelleen katselematta, tarvii odottaa siihen asti, että lapset ovat hiukan isompia. Huumatut (ei kun hypnotisoidut ;) ) krokotiilit pitäs käydä vilasemassa ja tytöille parit mekot voisi vielä teettää. Lamin Lodgen mahtavat näkymät haluaisin myös vielä käydä vilasemassa.
Joutuu kyllä tunnustumaan, että Gambia on jokseenkin tylsä maa. Jos nyt ei halua olla biitsillä joka päivä ja reggae-bileissä iltaisin. Näin perheelliselle ei juuri virikkeitä löydy. Ei ole ostoskeskuksia, leikkipuistoja tai edes leikkipaikkoja tms. Sukulaisissakaan ei ihan yhtenään jaksa rampata, kun se keskustelu jää tasolle ”How are you? How is your holiday? How is Finland and the family? -Fine, fine, fine!” Eri asia toki sitten olisi, jos täällä olisi joku oma bisnes… Pari kuukautta olisi ollut ihan riittävä aika olla täällä. Remppakin kesti kotona kaikki 4 viikkoa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti