Aika kiittää

Vaikkei vuosi ihan vielä lopukaan, niin tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että tämä vuosi on kohta ohi! Rehellisesti sanottuna, aivan hirveä vuosi takana. Mutta tällä hetkellä pursuan kiitollisuutta!

On monta asiaa, mistä voin olla kiitollinen näiden kaikkein välttämättömien lisäksi. Voin olla kiitollinen siitä, että olen selvinnyt itsemurhan reunalta, syvimmästä ja synkimmästä masennuksesta ikinä! En ole kuivalla maalla vieläkään, en lähelläkään, mutta nyt on jo pää pinnalla edes hetkittäin ja jalatkin ylettyy jo pohjaan. Se vesi oli todella synkkää ja pohjatonta. Sitä ei kukaan voi ymmärtää, jos sitä ei ole itse kokenut tai nähnyt ihan vierestä. Sitä, kun toivoa ei vain enää ole, sitä ei näy enää missään. Sitä, kun kuolemakin tuntuu jo paremmalta vaihtoehdolta. Sitä, kun ihan todella alat jo ymmärtämään niitä ihmisiä, jotka vetää itsensä ja perheensä rekan alle. Todella synkkiä päiviä on edelleen, mutta ei enää niin synkkiä, eikä niin usein.

Kiitollinen olen myös siitä, että lapset palasivat kotiin avohuollon sijoituksesta, eivätkä päätyneet huostaan. Lapset eivät myöskään vaikuta pahemmin traumatisoituneilta ja lapsilla oli sijoituksen aikana aivan ihana "varaäiti". Välillä mietin, että tässä on pakko olla jotain yliluonnollista suojelusta mukana, koska lasten lapsuus on loppupeleissä ollut tosi rankka, mutta silti ollaan vältytty kaikennäköisiltä käytös-, oppimis-, tai kehityshäiriöiltä. Monessa kahden vanhemman perheessä, joissa asiat kaiken järjen mukaan on paljon paremmin kuin meillä, näen paljon huonommin käyttäytyviä ja oireilevia lapsia. Joo, olen ajoittain melkoinen "natsimutsi", mutta ehkä se kiitos seisoo vielä jonakin päivänä, ja poikkeuksetta olen eri hoitajilta saanut kiitosta kilteistä, ihanista ja hyvin käyttäytyvistä lapsista.  Tokihan tämä kaikki voi potkaista päähän jotenkin post-traumaattisesti, mutta sitä ei pitäisi murehtia etukäteen. Mahtavaa on myös se, että saatiin tukiperhe! Ja siitä kiitos ihmiselle, joka itse halusi tarttua meidän tilanteeseen. Aivan mahtavaa!

Kiitollinen voin olla myös aivan kertakaikkisen mahtavista ammattilaisista näissä meidän asioissa! Oma psykiatrini (joka on about omanikäiseni) on paras psykiatri, jonka olen koskaan oman hoitoni kohdalla tavannut. Siinä on mies paikallaan ja lukee ainakin minua kuin avointa kirjaa jo muutamasta lauseesta. Samoin jo pitkän uran tehnyt lastenpsykiatri, jonka kanssa olen tehnyt yhteistyötä, on aivan mahtava. Sain hänen osaltaan osakseni ihan aitoa välittämistä ja huolehtimista, enkä mitään liukuhihna-meininkiä. Minut ja poika kohdattiin ihan oikeina persoonina, oikeiden ongelmien ja asioiden kanssa. Minut otettiin vakavasti ja hänkin oli todella tarkkanäköinen. Samoin hänen kanssaan yhteistyötä tekevä sosiaalityöntekijä on ammattilainen paikallaan. Samoin sosiaalityöntekijä mielialahäiriöpoliklinikalla on aivan  ihana. Ilman häntä olisi moni paperi ja kaavake jäänyt huomaamatta ja asiat etenesivät huomattavasti hitaammin. Tällä saralla loppuvuoden kruunasi se, että eräs psykologi otti mut asiakkaakseen vähän niin kuin "out of record", kun hänelle tuntojani vuodatin ja samoin uudeksi vastuutyöntekijäksi sain ihmisen, jota toivoinkin. Great!

Mahtavaa on myös se, että jotenkin ihmeellisesti pääsin Teopolikseen teologian monimuoto-opintoihin, joihin hain ihan puolivillaisesti. Hyväksymisestäni päättelin, ettei sinne ole ollut paljon hakijoita, mutta aloituksessa selvisi heti, ettei niin ollut. Kaikki eivät olleet mahtuneet mukaan. Tunnen, että siinä oli johdatusta, koska koko paikan löysin ihan sattumalta. Näiden opintojen kautta olen saanut todella tarpeeseen tulleita onnistumisen kokemuksia ja ensimmäisen kurssin arvosana oli 99/100. Hyvä minä! Jo fyysisesti kyseiseen oppilaitokseen astuessa tulee hyvä olo. Siellä haluaisi olla joka päivä, mutta vielä ainakaan ei ole sen aika.

Vuoden kruunasi nyt ennätysnopea päätös eläkelaitokselta. Kuntoutustuki on myönnetty lokakuun loppuun! Kun vuoden aikana on saanut tulonsa kolmesta eri paikasta ja on koko vuoden murehtinut, että koska maksetaan, paljonko maksetaan, kuka maksaa ja maksaako ja onko kaikki tarvittavat liput ja laput oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin tieto siitä, että sitä ei tarvii murehtia 10 kuukauteen, on aivan mahtavaa! Eikä ku-kaaaaaaaaan voi tulla mulle enää vihjailemaan, että olen vain laiska työnvälttelijä, joka antaa huonoa esimerkkiä lapsilleen, koska suuri ja mahtava eläkelaitos on antanut arvionsa! Siitä seulasta ei monet mene läpi. Oma isäni taisteli vuosikausia eläkelaitoksen kanssa. Huh! Nyt ehkä voin jopa itse kyetä antamaan itselleni luvan olla mitä olen. Päätös oli jokusen satasen pienempi kuin odotin ja verotkin näytti nyt menevät isommalla prosentilla, mutta ei_haittaa_!!! Ei pääse ulosotto väliin tällä rahalla.

Yksi valtava kiitosaihe on myös se, että nyt hiljalleen alkaa vaikuttaa siltä, että pääsen irti yhdestä todella repivästä ja rikkovasta ihmissuhteesta, jota on kestänyt jo yli vuoden. Se suhde on toisaalta nostanut mua todella paljon, mutta ihan yhtä paljon satuttanutkin. Kerta toisensa jälkeen törmään aina narsisteihin tai hyvin voimakkaasti narsistisia piirteitä omaaviin ihmisiin. Tiedän ainakin osan syistä siihen ja se on asia, jonka kanssa pitää vielä töitä tehdä. Narsistin tuhovoimaa ei voi ymmärtää kukaan, joka sellaista ei ole kokenut.

Tulevalta vuodelta en toivo paljoa ja toisaalta todella paljon. Toivon, että erilaiset käänteet olisivat nyt hetkeksi ohi. Että elämä tasottuisi ja pääsisin toipumaan rauhassa ja lepäämään. Jatkuva epävarmuus syö todella paljon ja siihen kun lisätään aivan totaalinen uupumus ja synkkä masennus sekä epävakaa tunne-elämä noin muutenkin, ei hurraamista ole. Nyt toivon, että elämä jatkuisi edes tulevan vuoden tasaisena, arkisena ja tylsänä! Että olis rauhallista ja tasapainoista siinä määrin, kun se meidän tapauksessa on mahdollista. Ja että lapset pysyisivät yhtä hyvävointisina.! Yks  matka olis kans kiva :D

Parempaa Vuotta 2018!