"Äiti, multa pääsi pieru, kun nostin jalkaa!"

...kajautti esikoinen eilen illalla suhteelliisen täynnä olevassa paikallisjunassa. Nopea vilaisu ympärille ja "Nooooh! Ei sitä nyt koko junalle tarvii kertoa", vaikka oikeesti olis tehnyt mieli vaan nauraa rätkättää....

3v:llä on jo suhteellisen pitkään kestänyt pylly-pimppa-vaihe, missä kaikki aiheeseen liittyvä on kovin kiinnostavaa ja hauskaa. Omat ja pikkuveljen värkit kiinnostaa suihkussa kovasti. Ensin ajattelin käyttää taktiikkaa, missä en kiinnitä juurikaan huomiota kyseisten sanojen ilmenemiseen, mutta se ei oikein tehonnut. Sitten päätin kokeilla sitä, että tästä aihealueesta puhutaan vain vessassa, sillä seurauksella, että neiti juoksi kerran vessaan ja hoki siellä "pimppa, pimppa, pimppa, pimppa!" ja toisen kerran "pylly, pylly, pylly, pylly!" Tästä säännöstä sai myös äiti osansa, jos ilmoitin, että menen pesemään pikkuveljen kakkapyllyn, niin johan neiti 3v. kajautti "Äiti! Ei tää ole mikään vessa! Mene vessaan puhuun pyllyjuttuja!"

Ja tiedättekö mitä, kun mulle on ihan sama, kuinka paljon meillä puhuttaisiin pyllyistä, pimpoista, pippeleistä, kakasta ja pissasta! Kaikkilla meillä niitä on ja niitä meistä tulee! Ja parhaimmat naurut niistä jutuista aina saa :D Varsinkin lasten kanssa. Mutta yhteisön paine on se, mikä laittaa meidänkin perheen ruotuun, kun olishan se nyt ihan karseeta, jos meitin mukula päästäis suustaan sellasta, jossain missä ei sovi. Eli siis kaikkialla.  Itselle kun riittäisi, ettei nyt sentään ruokapöydässä ja ihan aina ja ihan kaikkialla.

Itse tehohoitajana olen nähnyt niin paljon ja niin rajuja juttuja, ettei nyt pienet kakkapissa-jutut mun ruokahalua, saatika päivää pilalle vie. Mutta kyllä se kynnys on edelleen korkeahko tarttua tajuissaan olevan potilaan alapäähän pestäkseni tai katetroidakseni sen, jos potilas itse ei siihen pysty. Siinä usein punehtuu sekä potilaan, että hoitajan posket ja hiki pukkaa otsalle. Mutta hoidettavahan se on.

En voi olla miettimättä, että kuinka tämä asenne vaikuttaa meihin ja heihin, estoja ja häpeää luoden ja sitten ihmetellään kun aikuisiässä ollaan terapautilla vuodattamassa, kun "ei ne hommat oikein suju".
En nyt tarkoita, että kaikkien lasten pitäisi huutaa pyllypimppaa turut ja torit raikaten, mutta annettaisiin lapsille vapautta hassutella, tutkia ja ihmetellä sitäkin puolta elämässä. Niin luonnollista se on ja Luoja on ne kaikki meille luonut. Joten muutan taktiikkaa jälleen. Tästä eteenpäin lapset saa puhua meillä pylly-pimppa-juttuja ihan niin paljon kuin sielu sietää. Jos se terävin hohto siitä sitten vaikka joskus himmenisi....